Kylätupa

Kylän oman toiminnan lisäksi Kyrönmaan Opisto, kyläyhdistys ym. toimijat ovat järjestäneet kylätalolla monenlaisia kursseja (mm. atk-kursseja, TV:stä tuttuja kravattisolmuntekokursseja, helmityö- ja pajunsidonta­kursseja yms). Yhyres-yhdistyksen Puuhaa kylille -hankkeessa kylätalolle on hankittu kuntoiluvälineitä, mm. käsipainoja ja jumppakeppejä. Niitä voi hyödyntää kuntopiireissä ja jumppatuokioissa.


Tietotupa ja päivähoito

Kylätuvalla toimi 1990-luvun lopulta alkaen kymmenen vuoden ajan tietotupa, jossa parannettiin lähiympäristön asukkaiden tietoyhteiskuntavalmiuksia erilaisten kurssien ja omatoimisen tietokoneiden käytön avulla.

Viime vuosina tietokoneet ja verkkoyhteydet ovat löytäneet tiensä lähes joka kotiin, ja samalla tarve yhteiskäyttöisille koneille väheni. Sen vuoksi Tietotuvan ylläpito laajamittaisena IT-koulutustilana lopetettiin 2011, mutta tilojen käyttäjille on edelleen tarjolla mm.  videotykki ja muuta esitystekniikkaa.

Kylätalolla on toiminut myös kunnallinen perhepäivähoito, 90-luvun lopulta aina kesään 2023 saakka.


Pitopaikka tilaisuuksille

Kylätalo on kyläläisten ja tarvittaessa myös ulkopuolisten vuokrattavissa. Varaajan on kuitenkin oltava täysi-ikäinen. Tila soveltuu hyvin esimerkiksi perhejuhlien pitopaikaksi. Kylätalolla pidettäviin tilaisuuksiin on mahdollista vuokrata myös kylän oma kahvikalusto. Tarkemmat tiedot ja hinnat löytyvät tämän sivun lopusta.

 

Käyntiosoite

Tuuralan Kylätie 41, 61500 Isokyrö 


Varaukset

Pyydämme osoittamaan kylätalon varauspyynnöt sekä muut varauksiin liittyvät tiedustelut jollekin hallituksen jäsenistä (ks. yhteystiedot). Sähköisestä varauskalenterista näkyy tämänhetkinen varaustilanne yleisellä tasolla.

Siirry varauskalenteriin tästä

 

Vuokraushinnasto

Avaa vuokraushinnasto tästä

 

Kameravalvonta

Kylätalon alueella on ilkivallan vähentämiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi otettu käyttöön tallentava kameravalvonta. Asiaa koskeva rekisteriseloste löytyy täältä.

Kuvagalleria kylätalolta